Mestaruus 2003-2004
Remi Mestaruusturnaus 2003-2004
Remi Mestaruus 2003-2004
Remin mestaruusturnaus pelattiin seitsemänkierroksisena vajaakierroskilpailuna.
Turnauksessa kokeiltiin paritusta uudella Erkki Latvion kehittämällä menetelmällä,
jossa joka kierroksen jälkeen lasketaan pelaajille uudet vahvuusluvut, ja parit
muodostetaan siten, että pelaajien vahvuuslukuero on aina mahdollisimman pieni.
Vahvuuslukujen laskennassa käytettiin kertoimena 50, joka osoittautui ehkä liian
pieneksi, jotta hyvin pisteitä keränneet olisivat kohdanneet itseään huomattavasti
vahvempia vastustajia.
Kilpailu olisi myös pitänyt pelata kahtena palkintoryhmänä. Monta palkintoryhmää
samassa paritusryhmässä onkin yksi uuden systeemin perusajatuksista.
Mestaruusturnauksen tulokset muodostuivat jonkin verran yllätyksellisiksi.
Kisan voitti nuori Juuso Kataja, joka saavutti kuusi pistettä häviämättä yhtään peliä.
Toiseksi sijoittui Jani Tähtikallio viidellä ja puolella pisteellä.
Viisi pistettä saavutti neljä pelaaja. Heidät asetettiin paremmuusjärjestykseen
suoritusluvun perusteella. Paras suoritusluku oli Jussi Siltasella.
Tulostaulukko on tämän listan lopussa.
1. Juuso Kataja 6 / 7
2. Jani Tähtikallio 5,5
3. Jussi Siltanen 5 suor.l. 2108
4. Marko Kosonen 5 suor.l. 2084
5. Markus Kiili 5 suor.l. 2050
6. Esa Annala 5 suor.l. 1633
KIERROS: 1 25.9.2003
1 1 Kiili Markus 1 - 0 2 Lappalainen Sasu
2 4 Tuominen Jari 0 - 1 3 Kosonen Marko
3 5 Pitkänen Juhani ½ - ½ 6 Peltola Leo
4 8 Mäki Seppo 0 - 1 7 Siltanen Jussi
5 10 Annala Esa 1 - 0 9 Pakarinen Juho
6 12 Tähtikallio Jani 0 - 1 11 Penttinen Niko
7 13 Hytönen Janne 0 - 1 14 Kataja Juuso
8 16 Hirvonen Juha 0 - 1 15 Korhonen Aleksi
9 17 Suikkanen Raimo 1 - 0 18 Haamupelaaja NN
KIERROS: 2 30.10.2003
1 3 Kosonen Marko ½ - ½ 1 Kiili Markus
2 2 Lappalainen Sasu 0 - 1 4 Tuominen Jari
3 7 Siltanen Jussi 1 - 0 5 Pitkänen Juhani
4 6 Peltola Leo 0 - 1 8 Mäki Seppo
5 11 Penttinen Niko 0 - 1 10 Annala Esa
6 9 Pakarinen Juho ½ - ½ 12 Tähtikallio Jani
7 14 Kataja Juuso 1 - 0 17 Suikkanen Raimo
8 15 Korhonen Aleksi ½ - ½ 13 Hytönen Janne
vapaa 0 - 1 16 Hirvonen Juha
KIERROS: 3 27.11.2003
1 1 Kiili Markus 0 - 1 4 Tuominen Jari
2 2 Lappalainen Sasu 1 - 0 3 Kosonen Marko
3 7 Siltanen Jussi 1 - 0 6 Peltola Leo
4 5 Pitkänen Juhani ½ - ½ 8 Mäki Seppo
5 12 Tähtikallio Jani 1 - 0 10 Annala Esa
6 9 Pakarinen Juho 1 - 0 11 Penttinen Niko
7 16 Hirvonen Juha 0 - 1 14 Kataja Juuso
8 17 Suikkanen Raimo 0 - 1 13 Hytönen Janne
vapaa 0 - 1 15 Korhonen Aleksi
KIERROS: 4 29.1.2004
1 6 Peltola Leo ½ - ½ 1 Kiili Markus
2 8 Mäki Seppo 0 - 1 2 Lappalainen Sasu
3 3 Kosonen Marko ½ - ½ 7 Siltanen Jussi
4 4 Tuominen Jari 1 - 0 5 Pitkänen Juhani
5 14 Kataja Juuso ½ - ½ 9 Pakarinen Juho
6 10 Annala Esa 1 - 0 16 Hirvonen Juha
7 15 Korhonen Aleksi 0 - 1 12 Tähtikallio Jani
8 11 Penttinen Niko 0 - 1 17 Suikkanen Raimo
9 13 Hytönen Janne 1 - 0 vapaa
KIERROS: 5 26.02.2004
1 1 Kiili Markus 1 - 0 7 Siltanen Jussi
2 5 Pitkänen Juhani 0 - 1 2 Lappalainen Sasu
3 4 Tuominen Jari 0 - 1 6 Peltola Leo
4 8 Mäki Seppo 0 - 1 3 Kosonen Marko
5 10 Annala Esa ½ - ½ 13 Hytönen Janne
6 9 Pakarinen Juho 1 - 0 15 Korhonen Aleksi
7 12 Tähtikallio Jani 1 - 0 17 Suikkanen Raimo
8 16 Hirvonen Juha 0 - 1 11 Penttinen Niko
9 vapaa 0 - 1 14 Kataja Juuso
KIERROS: 6 25.3.2004
1 11 Penttinen Niko 0 - 1 1 Kiili Markus
2 2 Lappalainen Sasu 1 - 0 9 Pakarinen Juho
3 3 Kosonen Marko 1 - 0 5 Pitkänen Juhani
4 7 Siltanen Jussi 1 - 0 4 Tuominen Jari
5 14 Kataja Juuso 1 - 0 8 Mäki Seppo
6 15 Korhonen Aleksi 0 - 1 10 Annala Esa
7 13 Hytönen Janne 0 - 1 12 Tähtikallio Jani
8 17 Suikkanen Raimo 1 - 0 16 Hirvonen Juha
9 6 Peltola Leo 1 - 0 vapaa
KIERROS: 7 29.4.2004
1 5 Pitkänen Juhani 0 - 1 1 Kiili Markus
2 7 Siltanen Jussi ½ - ½ 2 Lappalainen Sasu
3 6 Peltola Leo 0 - 1 3 Kosonen Marko
4 4 Tuominen Jari 1 - 0 8 Mäki Seppo
5 10 Annala Esa ½ - ½ 14 Kataja Juuso
6 9 Pakarinen Juho ½ - ½ 13 Hytönen Janne
7 16 Hirvonen Juha 0 - 1 12 Tähtikallio Jani
8 17 Suikkanen Raimo 1 - 0 15 Korhonen Aleksi
9 vapaa 0 - 1 11 Penttinen Niko
TILANNETAULUKKO
1 Kiili Markus 2105 v+ 2 m= 3 v- 4 m= 6 v+ 7 m+11 m+ 5 2088 5.0 xxxxxxxxxx
2 Lappalainen Sasu 2026 m- 1 v- 4 v+ 3 m+ 8 m+ 5 v+ 9 m= 7 2024 4.5 xxxxxxxxx
3 Kosonen Marko 1988 m+ 4 v= 1 m- 2 v= 7 m+ 8 v+ 5 m+ 6 2022 5.0 xxxxxxxxxx
4 Tuominen Jari 1938 v- 3 m+ 2 m+ 1 v+ 5 v- 6 m- 7 v+ 8 1943 4.0 xxxxxxxx
5 Pitkänen Juhani 1880 v= 6 m- 7 v= 8 m- 4 v- 2 m- 3 v- 1 1793 1.0 xx
6 Peltola Leo 1851 m= 5 v- 8 m- 7 v= 1 m+ 4 v+ v- 3 1837 3.0 xxxxxx
7 Siltanen Jussi 1818 m+ 8 v+ 5 v+ 6 m= 3 m- 1 v+ 4 v= 2 1920 5.0 xxxxxxxxxx
8 Mäki Seppo 1750 v- 7 m+ 6 m= 5 v- 2 v- 3 m-14 m- 4 1696 1.5 xxx
9 Pakarinen Juho 1698 m-10 v=12 v+11 m=14 v+15 m- 2 v=13 1649 3.5 xxxxxxx
10 Annala Esa 1675 v+ 9 m+11 m-12 v+16 v=13 m+15 v=14 1659 5.0 xxxxxxxxxx
11 Penttinen Niko 1566 m+12 v-10 m- 9 v-17 m+16 v- 1 m+ 1514 3.0 xxxxxx
12 Tähtikallio Jani 1544 v-11 m= 9 v+10 m+15 v+17 m+13 m+16 1596 5.5 xxxxxxxxxxx
13 Hytönen Janne 1442 v-14 m=15 m+17 v+ m=10 v-12 m= 9 1433 3.5 xxxxxxx
14 Kataja Juuso 1434 m+13 v+17 m+16 v= 9 m+ v+ 8 m=10 1541 6.0 xxxxxxxxxxxx
15 Korhonen Aleksi 1189 m+16 v=13 m+ v-12 m- 9 v-10 m-17 1199 2.5 xxxxx
16 Hirvonen Juha 1166 v-15 m+ v-14 m-10 v-11 m-17 v-12 1121 1.0 xx
17 Suikkanen Raimo 1125 v+ m-14 v-13 m+11 m-12 v+16 v+15 1223 4.0 xxxxxxxx